Vihdoin on laitettu nimet paperiin. Ja ehkä sitä myötä voi alkaa uskoa maapalan olevan ihan oikeasti meidän ja rakennusprojektin virallisesti käynnistyneen. Tontin etsimisen aloittamisesta tähän päivään on kulunut jo muutama vuosi, joten todellisuuden hahmottaminen ja sisäistäminen ottaa hetken aikaa.
Olemme asuneet monenlaisissa asunnoissa ennen tätä, voisi sanoa, että koko kirjo on käyty läpi. Itse on pesunkestävä kerrostaloasuja ja vasta lasten myötä muuttanut ensimmäiseen sellaiseen asuntoon, jossa on omaa pihaa. Aloitimme yhteisen taipaleemme opiskelijayksiöstä ja neliöt ovat siitä vähitellen lisääntyneet. Kun ostimme ensimmäisen oman kerrostaloasuntomme, remontoimme sen lähes lattiasta kattoon, 70-luvun rivitaloasunto sen jälkeen sai saman kohtelun eikä viimeisin paritaloasuntommekaan säästynyt remontilta. Näiden vuosien ajan molemmilla on kytenyt takaraivossa unelma omasta talosta sitten joskus ja nyt vihdoin olemme jo hyvin lähellä sitä.
Olemme etsineet tontteja vapailta markkinoilta lähes koko sen ajan kuin olemme asuneet paritalossa. Asunnossa ei koskaan ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta jokin selittämätön sai sen kuitenkin aina tuntumaan siltä, että lopulliseksi (jos näin voi edes sanoa) kodiksi siitä ei ollut. Tontin sijainnille oli tiukka kriteeri: sen pitää sijaita lähellä lasten koulua, jotta koulun vaihdolta säästytään. Monet sanovat, että lapset sopeutuvat hyvin muutoksiin, mutta ajatus lasten repimisestä irti jo hyvin yhteen hitsaantuneista kaveripiireistä tuntui väkivallalta. Olemme molemmat lapsena tämän kokeneet, eikä se ole unohtunut.
Vapailla markkinoilla tontteja ei kuitenkaan tältä alueelta juuri löytynyt, ja niistä muutamista, joita kävimme katsomassa, puuttui se jokin. Kun kunta laittoi hakuun edullisia tontteja juuri paraatipaikalta, emme miettineet kovin kauaa hakemuksen täyttämistä, vaikka toivo tontin saamisesta ei aikaisempien arvonta- ja kilpailukokemusten perusteella (olen voittanut joskus lapsena taskukamman toriarpajaisissa ja kerran Kenossa satasen) ollut kovin korkealla. Kun sitten kunnalta tuli kirje, että arpa ei suosinut mutta jäimme yhden tontin kohdalla vara-sijalle, hautasimme jälleen haaveet talosta ja keskityimme remontoimaan paritaloasunnon nurkkia.
Puoli vuotta tästä kirjeestä kolahti sähköpostiin viesti. Tuijotin sitä hetken aikaa oikeastaan ymmärtämättä täysin mitä siinä sanottiin. Ensimmäisenä tontin arvonnassa voittanut ei ollutkaan tonttia lunastanut ja se olisi nyt meidän, jos vielä olemme kiinnostuneita. Lyhyen pikapalaverin jälkeen vastasimme, että kyllä todellakin olemme ja mietimme, mihin kaikkeen seuraavaksi täytyy ryhtyä. Oma asunto myyntiin, vuokra-asunto etsintään, keskustelut pankin kanssa, talomalleihin tutustumien...teimme periaatepäätöksen siitä, että etenemme rauhallisesti vaihe kerrallaan emmekä yritä haukata koko norsua kerralla.
Oman asunnon myymisessä meni lopulta vähän yli viisi kuukautta ja ajoittain se tuntui täysin loputtomalta vaiheelta. Viikonloppu viikonlopun jälkeen esittelyitä eikä merkkiäkään edistymisestä. Vuokra-asunnon löysimme aika pian asunnon myyntiin laittamisen jälkeen ja se odotti tyhjänä seuraavaa siirtoa. Kun kaupoista oli sovittu, aloitimme piinallisen omaisuuden karsimisen (vuokra-asunnossa oli vain puolet paritaloasunnon neliöistä) ja pakkaamisen. Muutto oli sovittu asuntokauppoja seuraavalle päivälle vappua edeltävälle viikonlopulle ja se oli valtaisa ponnistus. Pakettiautolla ja kuomukärryllä siirsimme X määrän täysiä kuormia ja jaoimme laatikoita kahteen varastoon ja asuntoon. Osa tavaroista on edelleen hukassa, tai ainakin paikassa, josta ei ole täyttä varmuutta. Saimme kuitenkin oleellisimmat siirrettyä asunnolle ja viikon tauottoman työn tuloksena asetuttua määrittelemättömän väliaikaiseen kotiin.
Tästä luonnollisena jatkumona pääsimme vihdoin tekemään kaupat tontista ja sinetöimään kohtalomme seuraavien kuukausien osalta. Tiedossa on aikataulutusta, paljon hoidettavia asioita, suunnittelua, harmaita hiuksia, Gantin kaavioita, sentin venytystä, optimointia ja ajoittain ehkä myös kaoottista värähtelyä. Mutta horisontissa siintävä ajatus omasta talosta, jonka toimivuudesta on itse vastuussa ja jossa leijuu pitkään uuden puutavaran tuoksu, saa nämä haasteet tuntumaan hallittavilta.
Tästä se lähtee!
Kommentit
Lähetä kommentti